Voimaannuttava maalauspiiri hopeapajun alla

02.08.2021

Tampere-talon pieni Muumipatsaskin sai maalipensselin käteensä, kun Mielen Avoin Opisto järjesti maalaushetken Sorsapuistoon. Minä ja työparini päätimme lyöttäytyä seuraan tarkoituksenamme vain seurata tuokiota sivusta ja kuvata työn touhua, josko saisimme siitä, vaikka somepäivityksen aikaiseksi. Ei kuitenkaan vaadittu paljoa, että meidätkin saatiin houkuteltua mukaan maalaamaan.

Ajauduimme pieneen piiriin kauniin, suuren hopeapajun alle, osa istuen, osa seisten ja ihastelimme hetken uuden uutukaisia työvälineitä, jotka oli varta vasten meitä varten hommattu. Paperit jaettiin ja osa tarttui hieman verkkaisemmin maalausvälineisiin. Itse puntaroin hetken paperikokojen välillä, kunnes päädyin isompaan paperiin “nyt mennään eikä meinata”, ajattelin.

Otin käteeni hieman isompiharjaisen pensselin ja hetken mietittyäni sipaisin keltaista väriä kevyesti paperin vasempaan laitaan. Silmäilin ympärilleni ennen kuin jatkoin; muutkin olivat työn touhussa ja työparini valokuvasi tilannetta puhelimellaan. Pyyhkäisin vielä uudelleen keltaista paperiin mutta en oikein kokenut sitä sopivaksi työhön. Sen päälle sivelin vahvasti mustaa, niin, että jätin sen kuitenkin vielä näkyviin. Ehkä värille löytyisi työn edetessä jokin tarkoitus. Mustan jälkeen vedin paperiin, nyt oikealle puolelle viivan toisensa perään kirkkaansinistä ja alalaitaan läträsin vaakaviivoja kirkkaan punaisella, kunnes palasin taas turvalliseen mustaan.

Vaikka huono asento pakotti aina aika ajoin palaamaan “maan pinnalle” ja irrottautumaan työstä, onnistuin uppoamaan sen tuomaan rentoon tunteeseen aina uudelleen. Muutkin tuntuivat löytäneen sopivan työtavan ja –asennon.

Ohjaaja kierteli maalaajien lomassa keskustelemassa ja tiedustelemassa varovasti töiden taustoista, sekä antoi hyviä ohjeita. Heti alussa hän oli sanonut, että kannattaa vain lähteä vetämään viivoja pensselillä paperille ja tunnustella miltä se tuntuu eikä välttämättä heti miettiä mitä alkaa maalaamaan. Juuri tällä idealla lähdinkin itse liikkeelle.

Pikkuhiljaa toin omaan työhöni myös juurevan ja lehtevän puun, joka selkeästi huojui ympärille muodostuneessa myrskyssä mutta piti “jalkansa” tiukasti maassa. Tajusin siinä maalatessani, että tuo puu oli oma mielenterveyteni vihreine lehtineen ja jäntevine juurineen. Myrsky ja vastavärit taas kuvastavat kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja sen kamppailuja. Puu pysyy tiukasti juurillaan, vaikka myrsky myllää sen ympärillä, ehkä vielä vuosi takaperin sekin olisi lähtenyt irti ja tuulen matkaan.

Kaiken kaikkiaan maalaushetki oli mieltä avartava, sekä rentouttava kokemus turvallisessa ja rauhallisessa ympäristössä. Lopuksi otimme vielä yhteiskuvan kaikkien tuotoksista, ja niistä huokui voimaannuttava värimaailma ja tunnelma.

 

Kirjoittaja: viestinnän harjoittelija Tiia