Hae meille töihin!
Monenlaista osaamista
Yhdistyksemme monipuolisten toimintojen myötä meillä on taitajia ja osaajia monenlaisiin tarpeisiin jokaisesta koulutusasteesta. Tarvitsemme uusia työntekijöitä aika ajoin ja esimerkiksi erilaisiin sijaisuuksiin vuosittain.
Meillä on töissä kuntoutuksen ja hyvinvoinnin ammattilaisia – sosiaalialan ja terveydenhuollon osaajia sekä työllisyyspalvelujen osaajia esimerkiksi sairaanhoitajia, lähihoitajia, toimintaterapeutteja, kuntoutuksen ohjaajia ja sosionomeja. Monenlaisia osaajia löytyy myös ravitsemisalalta ja erilaisista kädentaidoista. Yhdistyksessämme yhteiskuntatieteilijöillä on koulutuksen antamaa näkemystä yhteiskunnallisista ilmiöistä, vuorovaikutuksesta ja ihmisen käyttäytymisestä.
Ammatillisuuden jatkuva ylläpito ja päivittäminen kuuluvat riittävän osaamisen ja työhyvinvoinnin ylläpitoon. Työnhyvinvointia ylläpitävät työstään innostuneet työntekijät, yhteistyö, työryhmien ja esihenkilöiden tuki. Työn tekemistä ja työssä jaksamista tuemme muun muassa mahdollisuudella työnohjaukseen, henkilöstön yhteisillä koulutusiltapäivillä ja vuosittaisella liikunta- ja kulttuurietuudella.
Työntekijöiden haastatteluja
Avoimet työpaikat
Yhteystiedot
Tuija Pihlaja-Itänen
henkilöstöpäällikkö
040 561 8393