Alfred käy Iideshovissa Hannan juttusilla

17.06.2024

[Elina kävelee Kuokkamaantietä Iideshoville päin ja kantaa Alfredia olkalaukussa.]

ELINA: Alfred! Mitä sinä reuhdot?

ALFRED: Anteeksi, mutta haluaisin kävellä itse!

ELINA: Silloin olisi pitänyt varata enemmän aikaa matkantekoon. Töpsöttelet melko hitaasti eteenpäin pikku ravinappuloillasi.

ALFRED: Mutta pissattaa! Poikkean jonkin pensaan juurella.

ELINA: Nyt ollaan kaupunkialueella! Se on varmasti järjestyssäännöissä kielletty. Ihastele nyt näitä idyllisiä puutaloja tässä reitin varrella ja koeta pidätellä. Iideshovissa on varmasti vessoja.

ALFRED: Sinä viet minut aina naistenhuoneeseen!

ELINA: En usko, että yletyt urosten puolella pöntölle omin avuin. Mutta hei, Iideshovi taitaa jo näkyä! Käännyimme äsken Nekalantielle. Juu, tuossa lukee ”pääsisäänkäynti”. Vessat ovat tuolla! Nosta nyt äkkiä takatassuasi, hovikahvit alkavat pian.

[Alfred hörppii kuuluvasti teetä mukista ja on lukevinaan lehteä. Samalla pehmoeläin koettaa silmäillä, kuka paikalla olijoista voisi olla Hanna, joka on toimintaterapeuttiharjoittelijana Iideshovissa ja on luvannut antaa haastattelun Alfredin blogiin.]

ELINA: Hanna on varmaankin tuo atleettinen nuori nainen, joka tekee akrobaattisia venytyksiä.

ALFRED [pujottelee pöytien välistä Hannan luo ja rykäisee:] Krö-höm. Päivää!

HANNA: Hei, olet varmaankin Alfred! Mennäänkin tuonne neuvotteluhuoneeseen. Millaisia kysymyksiä olit ajatellut…?

ALFRED: Opiskelet kuulemma toimintaterapeutiksi. Milloin tulit tänne työharjoitteluun?

HANNA: Maaliskuussa, olen täällä kesäkuun puoliväliin asti.

ALFRED: Opiskeletko täällä Tampereella?

HANNA: Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Asun kyllä Kangasalan suunnalla.

ALFRED: Millaiset opinnot ne on?

HANNA: Hyvin monipuoliset. Kaikesta olisi lisää opittavaa.

ALFRED: Minkälaista työtä se käytännössä on?

HANNA: Toimintaterapeutti voi tehdä monenlaisia töitä. Iideshovissa ei silti ole toimintaterapiaa vaan tarjoan asiakkaille sosiaalista kuntoutusta. Käytännössä se on vaikkapa lautapelien pelaamista tai ulkona voi pelata mölkkyä. Käydään asiakkaitten kanssa yhdessä kävelyretkillä, jutellaan, askarrellaan. Suunnittelen ryhmä- ja retkitoimintaa. Olen täällä Iideshovin toimintakeskuksessa neljänä päivänä viikossa.

ALFRED: Oletko viihtynyt työssäsi?

HANNA: Kyllä, asiakkaiden kanssa on antoisaa, he ovat lämpimiä ja avoimia ihmisiä. Tietysti työstä täytyy jotenkin pystyä palautumaan. Siinä auttaa, että minulla on kaksi villiä pikkupoikaa kotona. Ja omaakin aikaa joskus tarvitaan, käyn esimerkiksi lenkkeilemässä.

ALFRED: Mistä saat työhösi inspiraatiota?

HANNA: Työkavereilta; opinnoista tietysti tulee ideoita, lisäksi seuraan oman alani uutisointia, on olemassa Toimintaterapeuttiliitto ja täällä Tampereella on Toiminta Akatemia, joka tarjoaa erilaisia kursseja, eli ammattitaitoa pystyy täydentämään.

ALFRED: Miten päädyit työharjoitteluun tänne Mielen ry:lle?

HANNA: Minulle on ympäristöön liittyvät asiat todella tärkeitä. Työpaikkana tämä sopii arvomaailmaani, sillä Mielen ry ottaa ympäristökysymykset hyvin toiminnassaan huomioon.

ALFRED: Niin, Mielen ry:lle myönnettiin oikein Ekokompassi-sertifikaatti joulukuussa 2023.

HANNA: Juu. Täällä pidetään yllä toivoa siitä, että ympäristöasioihin pystytään vaikuttamaan ja kaikki Mielen ry:n työntekijät voivat olla osallisina siinä. Uudistuminen tapahtuu kestävällä tavalla eli kierrätämme ja keksimme materiaaleille uusia käyttötarkoituksia.

ALFRED: Minulle tulee jotenkin ahdistunut olo, kun ympäristöasioista puhutaan.

HANNA: Se on ymmärrettävää mutta täällä koitetaan nähdä ympäristökysymykset ilon kautta: kun toimimme vastuullisesti, niin samalla hyvinvointi ja ilo vahvistuu.

ALFRED: Hetkinen… Toivo, osallisuus, uudistuminen, ilo… Nehän on Mielen ry:n tunnussanat! Puhutko asiakkaitten kanssa näistä ympäristökysymyksistä?

HANNA: Lähinnä ohjaajien kanssa. Lisäksi olen osallistunut Mielen ry:n vastuullisuustyöryhmän kokouksiin. Siellä saa tietoa ympäristöasioista ja voi keskustella näistä kestävän kehityksen teemoista.

ALFRED: Sinulle on ympäristö ollut aina sydämen asia?

HANNA: Kyllä, jo lukioikäisestä lähtien. Muuten en ehkä viihtynyt kovin hyvin koulussa, olin jotenkin levoton, mutta ympäristöasioista löysin itseäni kiinnostavan aihepiirin.

ALFRED: Kuinka kiinnostuit toimintaterapeutin opinnoista?

HANNA: Lukion jälkeen opiskelin Turun yliopistossa humanistisia tieteitä ja yhteiskuntatieteitä…

ALFRED [keskeyttää innoissaan]: Kiva! Mitä aineita?

HANNA: Pääaineeni olivat kulttuurintutkimus ja sosiologia. Sain tutkijan koulutuksen. Se antoi toisaalta eväät kohdata ihmisiä, mutta ne hallinnolliset tehtävät… En oikein viihtynyt hallinnossa. Kaipasin tutkimustyön lisäksi jotakin muuta. Toimintaterapeutin työ vaikutti sopivan käytännönläheiseltä.

ALFRED: Mitä toivot tulevaisuudelta?

HANNA: Että voisin tehdä tasapainoisesti sekä asiakastyötä tässä toimintaterapeutin ammatissa että myös tutkimustyötä. Minua kiinnostavat ympäristöteemat edelleen. Syksyllä teen opinnäytetyötäni näihin toimintaterapeutin opintoihin liittyen, se olisi vertaileva tutkimus Suomen ja jonkin muun Euroopan maan välillä.

ALFRED: Onko sinulla jo työnimi sille tutkimukselle?

HANNA: Ei mutta se liittyy siihen, miten toimintaterapiakoulutus ottaa huomioon ympäristön muutosten vaikutuksen asiakkaisiin ja yhteiskuntaan yleensä.

ALFRED: Pyrit kai ottamaan ympäristön huomioon myös yksityiselämässäsi?

HANNA: Kyllä. Meidän perheellä ei esimerkiksi ole autoa. Kuljemme sähköavusteisella polkupyörällä, jossa on kärry poikien ja tavaroitten kuljettamista varten. Sillä on ajettu viidessä vuodessa jo 14 000 kilometriä.

ALFRED: Sehän on jotakin 2 800 kilometriä vuodessa! Pyrit varmaankin välttämään matkustamista lentokoneella ja sen sellaista?

HANNA: Siihen en ihan kokonaan pysty, sillä mieheni on kotoisin Hollannista.

ALFRED: Hienoa, teillä on monikulttuurinen perhe.

HANNA: Niin on, tutustuimme Turun yliopistossa kieliryhmän kautta.

ALFRED: Ollaanko Hollannissa meitä jotenkin ympäristöasioissa edellä?

HANNA: Ehkei niin voi sanoa, sillä siellä on omat ongelmansa. Siellä asuu paljon ihmisiä pinta-alaltaan pienessä maassa kun taas Suomessa on vähän asukkaita mutta välimatkat ovat pitkät. Hollannissa ollaan tietoisia merenpinnan noususta ja siellä on paljon tuulivoimaa.

ALFRED: Niin, siinä olisikin mielenkiintoinen vertailukohde.

[Kotimatkalle Elina ja Alfred suuntaavat linja-autolla. Iideshovin lähellä on bussipysäkki, jonka nimikyltissä lukee ”Siirtolapuutarha”. Puutarhaa hädin tuskin näkee tiheän kuusiaidan takaa mutta samalla pysäkillä oleva rouva kertoo, että sieltä voi kesäisin ilmaiseksi käydä hakemassa satokauden tuotteita kuten raparperia tai omenoita.]

ALFRED: Kyllä tämä Nekala on viehättävä asuinalue. Se on kävelymatkan päässä Tampereen keskustasta mutta vähän niin kuin maaseudun pikkukaupunki… Puutalot ja kaikki.

ELINA: Minua kyllä nolottaa, kun en ole tämän ympäristötietoisempi.

ALFRED: Aloithan sinä säästää vettä, kun meille asennettiin vesimittari. Sinulla on ämpäri suihkussa ja lotraat siinä vettä, kun peset hiuksiasi.

ELINA: Niin, se on totta. Nyt oman vedenkulutuksen näkee paremmin, kun on tosiaan se vesimittari. Sinun eduksesi Alfred on sanottava, että sinulta ei juuri koskaan jää ruokaa pilaantumaan. Syödä mähkit aina kuppisi typötyhjäksi.

ALFRED: Kiitos. Mutta miksi hyvää ruokaa menisi haaskaamaan? On valmistettava sellaista ruokaa, josta pitää ja joka tulee oikeasti syötyä. Jokainen meistä kykenee ympäristötekoihin.