
Voimaryhmä
Tervetuloa voimaryhmään vahvistamaan voimavarojasi. Tunnistamme yhdessä mahdollisuuksia ja vahvuuksia. Voit edetä kohti omia tavoitteitasi ja omannäköistäsi elämää.
Voimaryhmä on turvallinen, päihteetön ympäristö täysikäisille pirkanmaalaisille.
Voimaryhmä on osa Mielen ry:n avointa ryhmätoimintaa.

Milloin ja missä
Voimaryhmä kokoontuu
- tiistaisin klo 8.30-12,
- keskiviikkoisin klo 9-16 ja
- torstaisin klo 12-16.
Voimaryhmä toimii Tampereen keskustassa Tullin alueella osoitteessa Åkerlundinkatu 3 B, 1. kerros. Käynti B-rappuun lastauslaiturin viereisten rappusten kautta.
Mitä teemme
Voimaryhmä on rentoa yhdessäoloa, johon voit osallistua itsellesi sopivalla tavalla. Suunnittelemme ohjelmaa yhdessä.
Esimerkiksi teemme retkiä ja tutustumiskäyntejä kiinnostaviin kohteisiin, joihin ei aina tule lähdettyä yksin. Ne voivat olla julkisia palveluita tai seutukunnan helmiä: lähiluontoa, kaupunginosia tai kulttuurikohteita. Yhteiset projektit, kuten yhteisötaideteokset, valmistuvat vähitellen usean ihmisen, idean ja kädenkosketuksen kautta.
Tärkeintä meille on mukava yhdessäolo ja jokaista omanlaisenaan kunnioittava ilmapiiri, sellainen jossa saa olla oma itsensä.
Me ohjaajat kuulemme mieluusti sinun ehdotuksiasi mitä tulee Voimaryhmässä kokeiltaviin taidemateriaaleihin, -tekniikoihin tai sinua kiinnostaviin projekteihin sekä retkikohteisiin liittyen. Kutsumme Voimaryhmään toisinaan myös kokemusasiantuntijavieraita puhumaan eri teemoista. Kuulemme mielellämme myös sinulta, millaista teemasisältöä sinä toivoisit näille käynneille.
Hyödynnämme Mielen ry:n työpajaympäristöä.
- Kahvia tarjolla ryhmän alkuun
- Mahdollisuus edulliseen lounaaseen tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9.30-10.15 tai keskiviikkoisin ja torstaisin klo 13-13.30 lounasravintola Kulmassa (Åkerlundinkatu 3)
Ohjelma Vko 34
Tiistai 19.8. Klo 8.30-12: Kiireettömät aamukaffet ja rentoa yhdessäoloa.
-Halukkaiden kanssa niskahartiaseudun liikkuvuutta parantavia harjoitteita matalalla kynnyksellä!
Keskiviikko 20.8. Klo 9-16: Rauhalliset aamukaffet, mukavaa yhdessäoloa ja toiveiden mukaan pelejä, luovaa tehtävää ja/tai retki, tarkemmat retkiaikataulut alta.
Keskiviikko 20.8. Klo 13.45-16: Retki Hatanpään arboretumiin keskiviikkoiltapäivässä säävarauksella. Opimme alueen historiasta, nautimme kauniista luonnosta ja jos sää sallii, niin juomme kahvit ulkosalla. Mukaan säänmukainen varustus ja oma vesipullo.
Retkelle lähtö Åkerlundinkatu 3 ryhmätilalta Hatanpään arboretumiin n. klo 13.45 maissa yhdessä TKL:n bussilla.
Torstai 21.8. Klo 12-16: Mukavaa yhdessäoloa ja helppoja taidetekniikoita halukkaille, aiempaa osaamista ei tarvita!
Ohjelma Vko 35
Tiistai 26.8. Klo 8.30-12: Kiireettömät aamukaffet ja rentoa yhdessäoloa.
-Halukkaiden kanssa niskahartiaseudun liikkuvuutta parantavia harjoitteita matalalla kynnyksellä!
Keskiviikko 27.8. Klo 9-16: Rauhalliset aamukaffet, mukavaa yhdessäoloa ja toiveiden mukaan pelejä, luovaa tehtävää ja/tai retki, tarkemmat retkiaikataulut alta.
Keskiviikko 27.8. Klo 13.40-16: Retki Sara Hildenin taidemuseoon keskiviikkoiltapäivässä. Näyttely on esille enää elokuun loppuun, joten nyt on hieno mahdollisuus ehtiä näkemään ja kokemaan kuuluisia suomalaisia taiteilijoita eri aikakausilta ja tottakai mukavassa seurassa!
Retkelle lähtö Åkerlundinkatu 3 ryhmätilalta n. klo 13.40 yhdessä TKL:n bussilla. Mukaan oma bussikortti. 🙂
Torstai 28.8. Klo 12-16: Mukavaa yhdessäoloa ja helppoja taidetekniikoita halukkaille, aiempaa osaamista ei tarvita!
Miten mukaan
- Ota yhteyttä Mielen ry:n asiakaskoordinaattori Leila Viertolaan, tai 050 501 5103 ja sovi tutustumiskäynnistä
- Tai tule tutustumaan suoraan ryhmään tiistaisin klo 10 osoitteeseen Åkerlundinkatu 3 B, 1. kerros.
Esitteet
Yhteystiedot
Mielen ry:n kaikille avoin Voimaryhmä
Åkerlundinkatu 3 B, 33100 Tampere
Leila Viertola
Asiakaskoordinaattori, Työpajan esihenkilö: yksilövalmentajat, hankkeet, ryhmäpalvelut, Voimaryhmä
050 501 5103