Virpi Kokko aloitti Mielen ry:n toiminnanjohtajana

09.09.2022

Sosiaali- ja talousalan osaaja Virpi Kokko on aloittanut Mielen ry:n uutena toiminnanjohtajana 29.8.2022.

Virpi Kokko on koulutukseltaan sekä yhteiskuntatieteiden että hallintotieteiden maisteri Tampereen yliopistosta. Hän on johtamisen ja taloushallinnon ammattilainen, mutta ennen kaikkea sosiaalityöntekijä.  Kokolla on lähes 20 vuoden kokemus sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen esimies- ja kehittämistehtävistä. Ennen Mielen ry:tä Kokko on työskennellyt mm. Pirkkalan kunnan sosiaalityön johtajana ja Tampereen kaupungilla lasten ja nuorten palveluiden suunnittelussa.

Pyrin olemaan työssäni ihmislähtöinen ja innostava. Mielen ry:ssä unelmani päästä töihin järjestöön pitkän julkishallinnollisen uran jälkeen on toteutunut, joten olen suunnattoman innoissani tästä mahdollisuudesta ja tuoreesta näkökulmasta sosiaalipalveluihin”, kertoo Virpi Kokko tunnelmistaan uudessa työssään.

Mielen ry:n edellinen toiminnanjohtaja Maarit Hirvonen on jäämässä loppuvuodesta eläkkeelle. Yhdistyksen hallitus sai kesällä kovatasoisia hakemuksia toiminnanjohtajan tehtävään kiitettävän paljon, mikä kertoo sekä yhdistyksen hyvästä maineesta että voittoa tavoittelemattoman, arvopohjaisen toiminnan tärkeydestä.


Lisätietoja:

Atte Tahvola
hallituksen puheenjohtaja
Mielen ry
040 718 6550

Virpi Kokko
toiminnanjohtaja
Mielen ry
050 443 1312