Planetaarinen ruokavalio tutuksi

05.12.2023

Vuoden alussa Mielen ry:ssä käynnistettiin Ekokompassi-projekti. Yhdistyksessä otetaan käyttöön ympäristöasioiden hallintaan tarkoitettu Ekokompassi-ympäristöjärjestelmä, jonka avulla ympäristötyöstämme tulee entistä järjestelmällisempää ja hallittavampaa.

Projektin keskeisenä tavoitteena on innostaa kaikkia Mielen ry:ssä ja toimintaamme lähellä olevia positiivisiin ympäristötekoihin. Torstaina 7.12. ja perjantaina 8.12. kaikissa Mielen ry:n yksiköissä, joissa on lounasta saatavilla, tarjoillaan planetaarisen ruokavalion mukaista lounasta ja tietoa siitä.

Planetaarinen ruokavalio edistää maapallon ja ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Se turvaisi maapallolla riittävän ravinnon kasvavalle väestölle, ehkäisisi huonon ravitsemuksen aiheuttamia sairauksia ja samalla edistäisi kestävää kehitystä ja jarruttaisi ilmastonmuutosta. Planetaarinen ruokavalio koostuu pääosin kasviksista, hedelmistä, täysjyväviljasta, palkokasveista, tyydyttymätöntä rasvaa sisältävistä öljyistä ja sisältää kohtuullisia määriä kalaa ja kanaa ja vain hieman punaista lihaa, lisättyä sokeria ja puhdistettua viljaa. Se on kasvispainotteisuuden osalta suomalaisten ja pohjoismaisten ravitsemussuositusten mukainen, mutta ympäristöä kuormittavien eläinperäisten ruoka-aineiden kuten lihan ja maitovalmisteiden käyttömäärät määritellään tiukemmin.

Torstaina 7.12. Ravintola Kulmassa on lounasaikaan tavattavissa ja kysymyksiin vastaamassa Fusilli-hankkeen projektipäällikkö Sanna Teinilä Ekokumppaneilta. Fusilli-hankkeessa Tampereella rakennetaan kestävän ruokajärjestelmän erilaisia kokeiluja.

Linkkejä: