Luo! -näyttelyssä Luovan Pajan vuoden 2023 haastavimmat työt
05.02.2024
Mielen ry:n Luovan Pajan taiteilijat esittelevät Luo! -näyttelyssään vuoden 2023 haastavimmat työnsä. Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn Lounasravintola Kulmaan 1.2. – 29.3.2024.
Valitsimme tämän aiheen näyttelyllemme koska uskomme, että taiteessa, niin kuin arjessakin, kannattaa välillä antaa värien viedä. Näiden teosten äärellä tuskailimme, kaivelimme luovuuttamme, ja ylitimme itseämme. Teoksemme syntyivät vahvuudella, herkkyydellä ja sydämellä.
Joidenkin töiden kohdalla ”virhe” saattoikin viedä työskentelyn aivan uusille radoille ja lopputuloksesta tulikin jotain iloisen yllättävää. Joidenkin kohdalla työn haastavuus piili teoksen henkilökohtaisessa tai kipeässä aihepiirissä. Jokaista teosta katsellessasi voit kenties kuvitella hetket, kun taiteilijan kynä on pysähtynyt, ajatukset vieneet muualle ja monen mutkan ja eletyn elämän kokemusten kautta työn valmistumiseen onkin löytynyt niin taidot, kuin voimavaratkin.
Näiden töiden parissa olemme yhdessä oppineet ponnistamaan hieman pitemmälle kuin olisimme uskoneet jaksavamme, kannustamaan toinen toisiamme, avaamaan solmuja, siirtymään mukavuusalueemme ulkopuolelle, iloitsemaan taiteen luomisen yllätyksellisyydestä.
Näytämme näyttelyssämme teille haavoittuvaisuutemme taiteilijoina ja toivomme esillä olevien töiden herättävän teissäkin toivoa ja rohkeutta.
Tervetuloa Luo! -näyttelyymme!
Ravintola Kulma
Åkerlundinkatu 3, 33100 Tampere
-Työvalmentaja Paapi Koivisto ja Luovan Pajan kuntoutuvat taiteilijat
Kysymyksiä? Ota yhteyttä Paapi Koivistoon 050-3517177
Näyttelyn teokset
”Muutos”
Alkoholimuste, Alcoink-paperille.
Mikko J, 2024
”Polku”
Vesivärit, vesiväripaperille.
Veera Nevalainen, 2023
Haasteena työssä oli menetelmä. Vesivärit ovat minulle vierain tapa tehdä taidetta. Omat vesiväritaiteilut ovat jääneet ala-asteen kuvaamataidontunneille.
”Usko Ihmeisiin”
Akryylimaalit, Posca-tussit.
Senni, 01/2024
Työ on tehty ajatuksesta, että ikinä ei saa menettää uskoa paremmasta huomisesta. Haasteena oli saada värit häivyttymään ja tasapainoon. Ratkaisu löytyi Posca-tusseista, varsinkin valkoisesta.
Hinta: 45€
”Asemalla”
Vesivärit, akryylimaali, lyijykynä, geelikynä.
Wil, 2023
Vesivärin leviäminen oli haaste. Taputtelin käsipaperilla ylimääräisen levinneen veden pois ja käytin myös puhdasta kosteaa sivellintä putsaamaan niitä alueita, joihin jäi väärää väriä.
”Kuukkeli”
Vesivärit, vesipuuvärit.
Tatu, 2023
Vesivärityö on valmistunut Luovalla Pajalla. Lintu on piirretty vesipuuväreillä ja tausta on maalattu vesiväreillä. Tämä työ perustuu alun perin sanomalehdessä julkaistuun valokuvaan, jonka perusteella tein samankaltaisen öljyvärityön noin 15 vuotta sitten.
”Kukkakimppu”
Origami, askartelupaperi, tapetti.
Hong, 2024
”Moria”
Vaneria, pahvia, akryylimaali.
Mikko P, 2.5.2022 – 8.1.2024
Siitä piti tulla dioraama kirjahyllyyn. Halusin aloittaa jonkin isomman projektin, jota voisin työstää aina kun siltä tuntuu. YouTube-videoiden ja erään biisin inspiroimana aloin suunnittelemaan ”pönttöä” Taru sormusten herrasta -teemalla.
Huonojen materiaalivalintojen, mittavirheiden ja muiden vastoinkäymisten myötä lopputuloksesta ei näyttänyt tulevan omaa kriittistä silmää tyydyttävä, joten puolitoista vuotta projektin aloittamisen jälkeen tämä on (ainakin toistaiseksi) lopputulos.
”Hulluna helmiin”
1. Kevätpuu
2. Aurinko
3. Kellujat
4. Ruudukot
Korvakoruja helmistä, lasihelmet, korumetalli, nylonlanka
Katriina, 2024
Helmi-innostukseni alkoi yli 10 vuotta sitten ja on ajan myötä muuttanut muotoaan. Rakastan värejä ja suunnittelua, näiden helmien avulla voi toteuttaa monenlaisia ideoita.
Hinta: 40€ /pari
”Body”
Akryylimaali
B, 2024
Wanted to learn how to make a organ and flesh piece. After several attempts I was happy with this.
”Epäreilua”
Digitaalinen maalaus, printti
Uolevi K, 2023
Työn voi nähdä oikeissa väreissään Instagram-tililläni @kuolcvi.
”Memento Mori”
Vesivärit, digitaalisesti jälkikäsitelty
Uolevi K, 2023
Työ oli ensimmäinen kosketukseni vesiväreihin sitten yläasteen. Digitaalinen tekeminen, johon olen nykyään tottunut, mahdollistaa loputtoman virheiden pyyhkimisen, joten perinteisempi maalaaminen on tietyllä tapaa pelottavaa. Oli jännittävä huomata, miten paljon vesivärejäkin pystyy ”kumittamaan”. Kallo on ensimmäinen ikinä piirtämäni ja se tarvitsi eniten työstämistä.
”Painajaisia”
145 x 90 cm
Akryylimaalaus vanhan keittiönpöydän pohjaan, päällystetty vernissalla.
@lillipihkapuu, 2024
Vuosi meni työhön tähän
Tunnetta paljon, järkeä vähän
Sanoittaa pitäisi tehtävä tää
Vaan kuinka kauhuni järkeistää?
Aika tunteet tasoittaa
Anteeksi antaa ja vapauttaa