Alfred tutustuu yksilövalmentajiin Oonaan ja Seijaan
07.10.2024
ELINA: Alfred! Hyvänen aika, miksi olet ryöminyt pöydän alle?
ALFRED: No kun minua jänskättää.
ELINA: Mikä niin, mussukka?
ALFRED [niiskuttaa ja tuhisee]: No ne yksilövalmentajat, ärhäköitä tätejä varmaan.
ELINA: Oona ja Seija niinkö? Voivathan ollakin. Emme tiedä, ennen kuin käymme tutustumassa heihin.
ALFRED [nikottelee ja laittaa etukäpälät silmilleen.]
ELINA: Tehdäänkö niin, että voit pysytellä turvallisesti laukussani, jos he osoittautuvat tosi pelottaviksi?
ALFRED: Juu.
[Elina ja Alfred tulevat Kalevantien pajoille. He kurkistavat yhteen yksilövalmentajien työhuoneista. Oona ja Seija löytyvät sieltä. Alfred kömpii esiin Elinan laukusta.]
ALFRED: Ai, te olettekin nuoria naisia. Minä olen jo 46-vuotias.
OONA: Siinä onkin pehmokoiralle aika paljon ikää. Mitä se mahtaa olla ihmisen vuosissa?
ELINA: Alfred on vanha mutta virkeä. Sitä kyllä vähän jännitti tänne tulo.
OONA: Pieni alkujännitys kai kuuluu asiaan.
ALFRED: Pelkäävätkö teidän asiakkaatkin teitä aluksi?
SEIJA: En ole kyllä huomannut sellaista.
OONA: Joskus joku on luullut, että olemme viranomaisia, mutta pian asiakkaat huomaavat, että meidän kanssa voi olla rennosti.
SEIJA: Joo, pyritään siihen, että meille on aika matala kynnys tulla juttelemaan.
OONA: Pyrimme olemaan helposti lähestyttäviä ja että täällä saa olla oma itsensä.
ALFRED: Mistä teidän asiakkaat tänne tulee?
OONA: Työkkäristä omavalmentaja ohjaa heidät tänne kuntouttavaan työtoimintaan…
SEIJA: …ja sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat ohjataan tänne sosiaalitoimen puolelta.
ALFRED: Miksi teidän asiakkaat ei itse löydä työpaikkaa?
OONA: Heillä voi olla erilaisia haasteita elämäntilanteeseen, arjenhallintaan, työ- ja toimintakykyyn ja terveyteen liittyen, jotka vaikeuttavat sitä.
SEIJA: Meidän tavoitteena on auttaa parantamaan noita tekijöitä. Pajat tarjoavat myös hyvän ympäristön sosiaalisten taitojen vahvistamiseen.
ALFRED: Minne täältä asiakkaat sitten lähtevät? Vai jääkö joku tänne pajalle ikuisiksi ajoiksi?
SEIJA: Asiakkaat etenevät täältä koulutukseen, työkokeiluun, töihin palkkatuelle…
OONA: …tai ammatilliseen kuntoutukseen.
SEIJA: Yhteiskunta on mennyt vähän sellaiseksi, että koulutus- tai työpaikkoja ei välttämättä löydy. Tämä on hyvä paikka asiakkaille olla vaikka vähän pidempäänkin.
OONA: Mitään määräaikaa ei ole, on yksilöllistä, kuinka pitkään asiakkaat viipyvät täällä. Ihmisten tilanteet on vuosi vuodelta haastavampia.
SEIJA: Ja jos vapaita tai sopivia työpaikkoja ei ole, niin eihän niitä voi oikein taikoakaan mistään.
ALFRED: Kuinka teiltä löytyy ymmärrystä teidän asiakkaille ja heidän elämäntilanteilleen?
SEIJA: Olen itse ollut kuntouttavassa työtoiminnassa asiakkaana. Siksi hakeuduinkin tähän työhön; että voin auttaa muita siinä tilanteessa olevia.
OONA: Minä olen aina halunnut auttaa ihmisiä ja olen ihmisten elämästä aidosti kiinnostunut.
ALFRED: Minkälainen koulutus teillä on?
OONA: Opiskelin TAMK:issa sosionomiksi.
SEIJA: Minulla on nuoriso-ohjaajan ja kasvatustieteiden maisterin koulutus ja olen suorittanut psykologian perusopinnot ja osan aineopinnoistakin.
ALFRED: Entä jos teillä menee sormi suuhun ettekä tiedä, miten asiakasta voisi auttaa?
OONA: Pyrimme saamaan asiakkaiden kanssa hyvän keskusteluyhteyden. Lisäksi täällä on hyvä tiimi meitä yksilövalmentajia.
SEIJA: Niin, me voidaan hyödyntää toistemmekin osaamista.
ALFRED: Montako asiakasta teillä on yhtä pehmoeläintä kohti? Anteeksi! Tarkoitan yhtä yksilövalmentajaa kohti?
SEIJA: Onhan niitä ihan riittävästi, mutta kyllä me pärjätään.
ALFRED: Onko teillä työkokemusta jo monesta muustakin paikasta kuin täältä?
OONA: Tällä alalla tämä on eka työpaikkani, tulin tänne opinnoista työharjoitteluun ja työllistyin sitä kautta.
SEIJA: Minullekin tämä on eka pidempiaikainen työpaikka, joskin olen tehnyt harjoittelujaksoja aiemmin muuallakin.
ALFRED: Kuinkas tämän työn tietotekniikkapuoli? Joudutte jotain lomakkeita kumminkin täyttämään. Minulle semmoiset ohjelmistot olisi hankalia ja vähän tylsiäkin käyttää.
SEIJA: Ei ne tietotekniset ohjelmat ole ollenkaan monimutkaisia.
OONA: Joo, meidän ikäpolvi on kasvanut käyttämään noita laitteita.
SEIJA: Koulussa tottui käyttämään paljon erilaisia ohjelmia.
ALFRED: Mitä te puuhaatte vapaa-ajalla? Vai mietittekö työasioita silloinkin?
SEIJA: Minä olen perheen kanssa ja kirjoitan.
ALFRED: Oletko kirjailija? Minkälaisia kirjoja? Oletko saanut ne oikein julkaistua?
SEIJA: Olen julkaissut nettialustoilla nuorten aikuisten romaaneja.
ALFRED: Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! Entäpä Oona?
OONA: Olen ystävieni kanssa ja teen taidetta, piirtelen ja maalailen, teen tatuointeja.
ALFRED: Ai, no mutta sinulla on hienot tatuoinnit! Vai et kai sinä itsellesi ole niitä tehnyt?
OONA: Olen minä joitakin tehnyt itsellenikin mutta myös ystävilleni.
ALFRED: Ajatteletteko te mitään korkealentoisia juttuja? Minä mietin semiotiikkaa, hermeneutiikkaa, filosofiaa, filologiaa ja mytologiaa joskus öisinkin.
SEIJA: Me taidetaan olla aika vankasti arkipäivässä kiinni.
ALFRED: Entä näitä Mielen ry:n toipumisorientaatiojuttuja?
SEIJA: Niitä kyllä. Toivo on minulle tärkeä arvo, jota pyrin tuomaan myös asiakkaiden elämään. Tiedän, että toipuminen ei aina ole suoraviivaista, joten pyritään menemään hyvin pienin askelin eteenpäin asiakkaan voimavarat huomioon ottaen.
OONA: Olen samaa mieltä!
ALFRED: Kiva, kiitos haastattelusta!
[Elina ja Alfred lähtevät kotimatkalle.]
ELINA: Sehän meni hyvin, Alfred! Kai huomasit, ettei Oonaa ja Seijaa tarvinnut jännittää?
ALFRED: Joo, iski vain sellainen pelko. Jos ei minusta tykättäisikään.
ELINA: Luulenpa, että melkein kaikki tykkäävät sinusta pehmis.
ALFRED: Toiset pehmoeläimet kyllä sanovat, että olen mamman lellipoika, kun minulla on kravattikin kaulassa.
ELINA: Ne taitavat olla sinulle kateellisia. Olet ainoa meidän pehmoeläimistä, joka käy oikein töissä.
ALFRED: Niinpä kyllä! Mutta menestys ei ole silti noussut minulle päähän.
ELINA: Se on mukava kuulla! Mitä olet ajatellut, että söisimme ruokatunnilla?
[Alfred uppoutuu selostamaan Elinalle kulinaarisia asioita. Ruuanlaiton suhteen sillä on aina muutama ässä hihassaan.]