Alfred käy Avoimen Mielen Kahvilassa

05.08.2024

ELINA: Alfred! Oletko nähnyt teekuppiani? Tässä esitteessä lukee, että muista ottaa oma kuppi mukaan.

ALFRED: Jaa niin sinne Avoimen Mielen Kahvilaan? Sori, tuli pieni hätätilanne! Kuppisi on tiskialtaassa.

ELINA: Et kai käyttänyt sitä pottana? Pitäisikö minun viedä sinut urologille?

ALFRED: Mille ihmeen urosloogille? Et vie minua sellaisen luo! Voithan aina pestä kuppisi.

ELINA: Ei, vaan sinä peset sen. Nopeasti nyt! Hilaa peppusi tänne!

[Alfred tiskailee touhukkaana. Sitten Elina ja pehmoeläin rientävät bussipysäkille. Pian ollaan jo Tammelakeskuksessa, jonka salissa Avoimen Mielen Kahvila kokoontuu. Paikalla on kymmenkunta rouvaa. Yksi säännöllisistä kävijöistä on Ulla, jonka seuraan Alfred lyöttäytyy.]

ALFRED: Olenko minä nyt ainoa uros paikalla?

ROUVAT: Käy täällä joskus muutama mieskin. Pehmoeläimiä ei ole ennen käynyt.

ULLA: Yleensähän meillä on täällä mies, nimittäin Jari ohjaajana, mutta tänään on tämä Jessica.

ALFRED: Toimiiko tämä Avoimen Mielen Kahvila talvellakin?

ULLA: Kyllä, täällä Tammelakeskuksessa aina maanantaisin iltapäivällä. Ei kuitenkaan arkipyhinä.

ROUVAT: Tänne kannattaa tulla vähän pitemmänkin matkan takaa. Täällä on monipuolista ohjelmaa. Kokoonnutaan eri teemojen pariin.

JESSICA: Niin, tänään on teemana tämä taideterapia.

[Jessica jakaa osallistujille, myös Alfredille, vesivärit, siveltimiä ja paperia. Alfred sonnustautuu Elinan mukanaan tuomaan suojapukuun, ettei sottaisi turkkiaan.]

ALFRED [Ullalle]: Oletko taiteellinen ihminen?

ULLA: Olen joskus entisessä elämässä tehnyt isoja betoniveistoksia. Entä itse? Mitä meinaat maalata?

ALFRED: Emäntäni Elina on aiemmin maalaillut mutta minä en niinkään. Ajattelin tehdä omakuvan. Malli olisi ainakin tuttu. Millainen ohjaaja se Jari on?

ULLA: Hän on ihan kiva, olen tuntenut hänet jo vuodesta 2017 alkaen.

ALFRED: Olet sitten osallistunut enemmänkin tähän Mielen ry:n toimintaan?

ULLA: Kyllä vain, olen jäänyt tähän vähän ”koukkuun”.

ALFRED: Missä kaikessa olet ollut mukana?

ULLA: Käyn paljon Inspiksellä, osallistun Mielen ry:n järjestämille lähiluontokävelyille ja olen käynyt kokemusasiantuntijakoulutuksen vuonna 2017.

ALFRED: Ai, miten tulit lähteneeksi siihen mukaan?

ULLA: Kuulin siitä Suvilta vuotta aiemmin ja kiinnostuin. Suvilla on ollut iso merkitys oman toipumispolkuni kannalta.

ALFRED: Joo, olen nähnyt Suvin Mielen ry:n toimistolla. Hänestä huokuu jotenkin semmoinen tyyneys ja mielenrauha. Hän oli pitämässä toipumisorientaatiokoulutusta meille uusille työntekijöille.

ULLA: Se toipumisorientaatio on minullekin tuttu. Sovelsin sitä kyllä jo ennen kuin tätä sanaa tunnettiin.

ALFRED: Niin, sitä on kaiketi kehitetty juuri kokemusten ja käytännön tarpeesta vuosien mittaan. Millainen se kokemusasiantuntijakoulutus oli?

ULLA: Kirjoitin siellä oman kokemustarinani.

ALFRED: Olet varmaan sen jälkeen käynyt luennoimassa monessa paikassa?

ULLA: En ole ottanut sellaisia työpestejä mutta olin asiakasraadissa Tampereen kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluissa ja osallistuin Mielen ry:n Mielenreitin sisällön suunnitteluun. Se on ollut sellaista ruohonjuuritason vaikuttamista.

ALFRED: Missäs se Mielenreitti olikaan?

ULLA: Se on Hervannassa Suolijärven maisemissa.

ALFRED: Pärjäisinköhän minäkin sellaisella reitillä? En näet ole mikään maratoonari.

ULLA: Aivan varmasti. Reitti ei ole kovin pitkä vaan se on noin 2,3 kilometrin pituinen mahdollisimman esteetön luontopolku, jonka varrella on maalauksia ja kokemustarinoita.

ALFRED: Siellähän voisi olla kiva käydä. Luonto on sinulle varmaankin tärkeä.

ULLA: No, minulla oli lapsuudenkoti tässä Tampereen läheisellä maaseudulla ja kun luonnosta piti saada elanto, se oli tavallaan myös pakkotyön lähde. Mutta on minulla kaipuu ison veden äärelle avarien näkymien pariin.

ALFRED: Otat varmaankin mielelläsi valokuvia.

ULLA: Valokuvaaminen on tätä nykyä jäänyt mutta minulla on yleensä muistivihko ja kynä mukana.

ALFRED: Teet siis maisemapiirroksia.

ULLA: En vaan kirjoitan maisemakuvauksen sanoilla.

ALFRED: Onko tekstejäsi julkaistu jossakin?

ULLA: En ole tähdännyt julkisuuteen. Kirjoitelmani ovat sellaisia päivänkohtaisia tuotoksia. Ennen pitkää ne päätyvät sitten Molokiin.

ALFRED: No se on tavallaan sääli. Mutta tietysti on hyvä osata luopua. Onko sinulla ideoita sen suhteen, miten tätä Mielen ry:n toimintaa vielä voisi kehittää? Tai useinhan kehittäminen on määrärahoista kiinni. Kaikkia hyviä ideoita ei voida toteuttaa.

ULLA: Toisaalta silloin kun ihmiset itse innostuvat tuottavaan toimintaan, niin sehän ei maksa mitään.

ALFRED: Niin, se on totta. Millaisia unelmia sinulla on?

ULLA: Mielestäni ihmisellä on hyvä olla kahdenlaisia unelmia, sellaisia joilla ei ole mahdollisuutta toteutua sekä sitten niitä pieniä unelmia, joiden saavuttaminen on realistista. Minulla on tähän liittyen pieni mietelauselappunen täällä laukussa: ”Rima kannattaa nostaa korkealle, jotta voi kävellä suoraselkäisenä sen alapuolelta.”

ALFRED: No ainakin minun kohdallani se on helppoa, koska olen kooltani pienehkö pehmoeläin.

ULLA: Näytätkö Alfred, millaisen omakuvan sait tässä jutellessamme aikaan?

ALFRED: Maalasin siihen mansikoita, koska niitä tekee jo vähän mieleni. Toiselle pienemmälle paperille tein mustaoranssin kukan.

JESSICA: Ottaisinko Alfred sinusta ja Elinasta valokuvan taideteostesi kanssa?

ALFRED: No kiitos, ilman muuta!

ELINA: Onpa harmi, että minulla on nyt vanhat silmälasini. Uudet menivät muutama päivä sitten rikki. Minulla oli niin sanottu ”mustekala”, jolla kiinnitin turvesäkkiä pieniin kärryihin. Sen salpamekanismi petti jotenkin ja mustekala paukautti minua suoraan silmään. Silmä sentään onneksi säästyi vaikka rillit hajosivat. Mutta valokuvasta tulee kai kehnon näköinen.

ULLA: Jokainen ihminen tosin uskoo epäonnistuvansa valokuvissa. Vuosien kuluttua saattaakin sitten huomata, ettei niissä kuvissa mitään vikaa ollutkaan.

ELINA: Niin ja Alfred tuntuu olevan synnynnäinen linssilude. Se poseeraa aina mielellään.