Mielenterveys on ihmisen perusoikeus

10.10.2024

Maailman terveysjärjestö WHO määrittelee mielenterveyden ihmisen perusoikeudeksi, jota tulee arvostaa ja vaalia. Mielenterveys on yhtä tärkeää kuin fyysinenkin terveys. Mielenterveysoikeudet suojaavat kaikkien mielenterveyttä. Niihin kuuluvat esimerkiksi

  • ihmisen hyväksyminen sellaisena kuin hän on
  • ihmisarvoinen, kunnioittava kohtelu yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolain mukaisesti
  • oikeus asumiseen, työhön ja toimeentuloon
  • oikeus tehdä omaan elämään liittyviä päätöksiä
  • oikeus vaikuttaa ja toimia kansalaisena, esimerkiksi kokemusasiantuntijana
  • oikeus saada lääketieteellisten kriteerien mukaista hoitoa julkisen terveydenhuollon kautta
  • oikeus mielenterveyspalveluihin kaikkina ikäkausina lapsuudessa, nuoruudessa, aikuisiällä ja iäkkäänä

Mielenterveyden häiriö ei sulje ihmistä yhteiskunnan ulkopuolelle vaan mielenterveyskuntoutujilla on yhtäläinen oikeus kuin muillakin elää, opiskella, perustaa perhe, tehdä työtä ja harrastaa. Heidän panoksensa on erityisen tärkeä päätöksenteossa, syrjinnän vastaisessa työssä ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisessä.

Yhteiskunnalla on päävastuu kansalaistensa mielenterveydestä. Yhteiskunta hyötyy siitä, että julkisia rahoja sijoitetaan tukemaan kaikkien kansalaisten mielenterveyttä, työkykyä ja hyvinvointia. Kodit, koulut, työpaikat, hyvinvointipalvelut, kunnalliset palvelut, oikeuslaitos sekä yhteinen ympäristömme tulisi suunnitella, laatia ja rakentaa sen mukaisesti, että ne edistävät jokaisen mielenterveyttä.

Mielenterveyspalvelujen tulee olla kaikkien saatavilla ja niiden keskiössä tulee olla ihmisarvoinen ihminen kaikkine oikeuksineen. Hoidon ei tule keskittyä sairauteen ja oireisiin vaan toipumisorientaation mukaiseen ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Palvelujen kehittämisessä tulee kunnioittaa kokemusasiantuntijoilta saatua elämänviisautta ja näkemyksiä. Myös mielenterveyspalveluja tuottavilla yhdistyksillä ja yrityksillä on tärkeä rooli asenteiden muokkauksessa, niin että mielenterveyden alueella koetut haasteet eivät enää löisi leimaa vaan olisivat uuden toiveikkaamman elämän alku. Jokainen meistä voi vaikuttaa paremman tulevaisuuden puolesta.

Maailman mielenterveyspäivä

Maailman mielenterveyspäivää vietetään jälleen 10.10.2024 ja näytämme yhdessä vihreää valoa mielenterveydelle!

Maailman mielenterveyspäivänä herätämme keskustelua siitä, että mielenterveys on jokaisen oikeus. Oikeus yhdenvertaisesti hyvään mielenterveyteen, mutta myös oikeus saada matalalla kynnyksellä tukea silloin, kun sitä tarvitsee. Kyse ei ole vain yksilöiden vaan koko yhteiskunnan asiasta, sillä pahoinvointi tulee kalliiksi.

Mielenterveyttä voi vahvistaa monella tavalla. Omista tunteista pitää voida puhua ja vaikeissa tilanteissa on saatava apua – matalalla kynnyksellä ja nopeasti. Usein olo helpottuu, kun joku kuuntelee.

Maailman mielenterveyspäivän 10.10. kansainvälinen teema on tänä vuonna työelämän mielenterveys. Monelle tulee nykyään työelämän mielenterveydestä ensimmäisenä mieleen haasteet ja mielenterveyssyistä johtuvien sairauspoissaolojen kasvu, mutta työ on myös tärkeä mielenterveyden voimavara.

Lähteet

Comprehensive mental health action plan 2013–2030, WHO:2021.
Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030, Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:6.
Mielenterveysstrategia 2020–2030 – toimeenpanon ensimmäiset vuodet ja yhteisen tekemisen tahto, THL:n työpaperi 55/2022.
World mental health report, Transforming mental health for all, WHO:2022.
Mieli ry