Mielen ry vahvasti mukana Kaikukortin ryhmätoiminnan kehittämisessä

12.07.2024

Mielen ry on edelläkävijä Kaikukortti-toiminnan kehittämisessä. Mielen ry:n työpajojen ja Mielen Avoimen Opiston asiakkaita osallistui keväällä ”Minusta Kaikukortti-raadin asiantuntija” -tilaisuuteen Metsossa, jossa oli mukana Kaikukortin haltijoita, jakajatahoja, kulttuurikohteita sekä kulttuuriluotseja. Tampereella lanseeratun Kaikukortti-raadin pohjalta on tarkoitus kehittää valtakunnallinen toimintamalli, jossa ryhmätoimintaa suunnitellaan kulttuurikohteiden, järjestötoimijoiden ja Kaikukortin haltijoiden kanssa. Siten Mielen ry:n asiakkaat pääsevät mukaan luomaan aivan uudenlaista kulttuurihyvinvointimallia.

Kaikukortti-raati jatkaa syksyllä toiminnan kehittämistä osallisuuden, yhteisöllisyyden, aktiivisen toimimisen, kuulluksi tulemisen ja vaikuttamisen näkökulmista.

Kulttuurihyvinvointi ja Kaikukortti

Taide ja kulttuuri edistää tutkitusti ihmisten hyvinvointia. Kaikukortin tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastaa taiteen tekemistä. Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja esimerkiksi festivaaleille, museoihin, teatteriin tai konsertteihin.

Mielen ry:n pajaohjaaja Päivi Haaksiluoto muotoili kulttuurihyvinvoinnin YAMK-opintojensa opinnäytetyönä Mielen kulttuuripaja -nimisen toimintamallin, jonka käyttöönotolla voidaan edistää Mielen ry:n työpajojen asiakkaiden kulttuurista osallisuutta. ”Mielen kulttuuripaja on toimintamalli, jonka avulla Mielen ry voi laajentaa toiminnassaan hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Toimintamalli hyödyntää Kaikukortin käyttöä ja edistää asiakkaiden osallistumista taiteeseen ja kulttuuriin, joka on keskeinen osa kulttuurihyvinvointia. Toimintamallia voidaan hyödyntää myös muissa vastaavanlaisissa työympäristöissä ja toimijatahoilla. Kulttuurista osallisuutta edistävän toimintamallin käyttöönotto on julkinen lupaus siitä, että toimintaympäristössä ymmärretään taiteen ja kulttuurin merkitys hyvinvoinnille.” kertoo Päivi Haaksiluoto.

Kaikukortin ryhmätoiminta

Kaikukortin ryhmätoiminnassa olivat keväällä 2024 mukana Tampereen Teatteri ja Tanssiteatteri MD. Ryhmätoiminnalla haluttiin madaltaa kynnystä teatterin ja nykytanssin yhteisölliseen kokemiseen sekä tarjota mahdollisuuksia työpajamuodossa myös taiteen tekemiseen ja esitysten reflektoimiseen ryhmässä. Ryhmätoiminnasta on saatu hyvää palautetta ja syksyllä 2024 ryhmätoiminnan kehittämistä jatketaan Tanssiteatteri MD:n ja Sorin Sirkuksen sekä korttien jakajakumppaneiden kanssa.

lisää aiheesta

Kaikukortista ja kulttuurihyvinvoinnista Hyvän mielen jutut –blogissa: Alfred juttelee kulttuurisesta osallisuudesta Päivin kanssa