Isänpäivämietteitä

08.11.2024

On minullakin isä, vaikka hän on kuollut. Puhumme äidin kanssa isän haamusta. Joskus, jos jotain epätavallista tapahtuu, haamu on ollut asialla.

Kun isän kuolemasta oli vasta pari vuotta, saatoin tuntea kateutta niitä ihmisiä kohtaan, joilla isä oli tallella. Joillain kuusikymppisilläkin voi isä vielä olla olemassa. Ei se enää tunnu pahalta.

Isä oli kuollessaan 72-vuotias. Hän pääsi lähtemään hyvään aikaan, ennen kuin ehti pahemmin sairastella. Hän kuoli saappaat jalassa. Silloin tuoreeltaan ajattelin, että enää ei tarvitse olla hänestä huolissaan.

Vien isänpäivänä kirkolle kynttilän. Sinne on matkaa 60 kilometriä. En silti ajattele, että haamu oleskelee siellä hautuumaalla. Tottahan hän on vapaa kulkemaan, missä tahtoo.

Meillä oli isän kanssa samanlainen luonne, vähän lapsellinen aikuisenakin. Kaipaan sitä hassuttelukaveria, jonka kanssa huumori oli yhteinen. Olimme läheiset, tavallaan saman kolikon kaksi eri puolta.

Isällä oli vähän huonot hermot juuri ennen kuin hän kuoli. Riitelimme sinä kesänä aika paljon. Kun kuolema tapahtui vieläpä tapaturmaisesti, olin isälle aluksi vihainen siitä, että hän kuoli.

Nyt muistan isästä hyvät asiat. Kävimme hänen kanssaan melkein päivittäin kävelemässä ja syksyisin poimimme metsässä marjoja ja sieniä. Isä oli kovin eläinrakas ja olen perinyt sen luonteenpiirteen häneltä.

Kaipaan isässä hänen fyysisiä voimiaan. Olisinpa yhtä voimakas. Kun isä oli elossa, minun ei pahemmin tarvinnut lunta lapioida. Isä myös huolehti autosta. Sittemmin se on ollut minun vastuullani.

Joskus kun autosta meni akku tyhjäksi, mietin miten helppoa olisi, jos ihmisellekin voisi vain vaihtaa akun ja hän saisi lisää elinvuosia.

Oma kuolemankaipuuni kytkeytyi isän poismenoon. Ajattelin, että kuoltuani olisimme taas yhdessä. Mutta haamu haluaa, että jatkan elossa oloa, joten yritän parhaani.

Elina
Mielen ry:n viestintä