Kohtaamisia ja vuorovaikutusta – nuoret ja ammattilaiset työelämän äärellä 

13.11.2025

Nuoret ja eri alojen ammattilaiset pääsivät vaihtamaan ajatuksia työelämästä, kun Meidän juttu –hankkeessa toteutettiin 7.10. Ravintola Mylläreillä ensimmäinen työelämäkohtaaminen. Työelämän edustajina mukana olivat Ravintola Myllärit sekä henkilöstö- ja valmennusalan yritys SunUra Oy

Kohtaamisen alussa kuultiin koulutetun kokemusosaajan puheenvuoro, jossa hän kertoi omaa tarinaansa neuromoninaisuuden ja työelämän näkökulmasta: mitkä asiat ovat auttaneet häntä työelämäpolulla eteenpäin ja toisaalta tukeneet työssäjaksamista. Puheenvuoro herätti keskustelua siitä, että työelämässä olisi tärkeää huomioida enemmän neuromoninaisuutta. 

Ryhmäkeskusteluissa pohdittiin monenlaisia työelämän kannalta tärkeitä kysymyksiä. Nuoret pääsivät miettimään, millaisena he näkevät työelämän vaatimustason ammattikoulusta valmistuttuaan ja millaisia ajatuksia työssäjaksaminen herättää. Työelämän edustajat puolestaan antoivat vinkkejä ja rohkaisua nuorille työuran alkuun: tärkeää on ennen kaikkea halu ja kyky oppia, innostuneisuus ja oma-aloitteisuus. 

Työnhakuun liittyen keskusteltiin, mitä kannattaa painottaa CV:ssä ja työhakemuksessa, jos työkokemusta ei vielä ole. Työelämän edustajien mukaan motivaatio ja kiinnostus alaa kohtaan ovat usein työkokemusta tärkeämpiä asioita. Omaa osaamista kannattaa miettiä laajemmin omien vahvuuksien kautta ja ottaa huomioon esimerkiksi harrastusten kautta kertynyt osaaminen. 

Työyhteisön kohdalla pohdittiin, millainen vuorovaikutus tuntuisi hyvältä, ja miten hyvä työilmapiiri syntyy. Nuoret toivovat työyhteisöltä toisten kannustamista, sosiaalisuutta ja luottamusta, että voi kertoa, jos jokin asia painaa mieltä. Työelämän edustajat korostivat molemminpuolista kunnioitusta ja tasa-arvoista kohtelua. Avoin kommunikaatio oli asia, jota molemmat osapuolet pitivät erittäin tärkeänä.  

Kohtaamisen keskusteluista tarttui mukaan kolme tärkeää oivallusta työelämään liittyen: omien vahvuuksien tunteminen, avoin kommunikaatio ja uskallus tarttua mahdollisuuksiin.