Joutilaat-ryhmä

Keskiviikkoisin 20.5-24.6.2026 klo 13-15

Oletko sinäkin tämän kiireisen ja tehokkuutta vaativan kulttuurimme uhri, joka ei enää osaa olla jouten? Syyllistät itseäsi jopa tarpeellisesta lepotauosta, saati sitten nautinnollisesta ”laiskottelusta”. Ehkä olet dopamiini-koukussa, ja olet niin tottunut nopeaan mielihyvään, pikavoittoihin, kiireeseen ja informaatioähkyyn ettet enää edes huomaa kuinka stressaantunut olet. Sinulla saattaa olla haasteita erilaisten addiktioiden hallitsemisessa, aivosi käyvät ylikierroksilla, keskittyminen on vaikeaa ja olet sataprosenttisesti human doing etkä human being.

Moni merkityksellinen asia elämässä  – esimerkiksi toipuminen, rakkaus, mielenrauha tai luovuus- vaativat uskallusta pysähtyä. Uskallusta olla hiljaa, jouten. Moni asia vaatii myös pitkäjänteistä fokusointikykyä sekä kykyä odottaa pikavoittojen sijaan viivästettyjä palkintoja. 

Tässä ryhmässä harjoittelemme joutilaisuutta ja pohdimme sen herättämiä ajatuksia ja tunteita. Saatamme esimerkiksi istua hiljaa, tekemättä mitään jopa puoli tuntia; ensin sisällä ryhmätilassamme ja kokeilla samaa toisella kerralla luonnossa. Pyrimme yhdessä kohti syvempää ymmärrystä siitä, että ihmisarvosi ei ole sidoksissa tehokkuuteen ja tekemiseen. Haemme reittiä kohti pysyvämpää onnea, rauhaa ja rentoutta.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen:
/ 050 413 9878 tai