Nuorten näkemys unelmien mielenterveyspalvelusta 

30.09.2025

Elokuun Nuorten ääni -kohtaamisessa syvennyttiin pohtimaan mielenterveyspalveluita ja niiden saavutettavuutta peilaten aihetta myös työelämään. Aiheen äärelle meidät johdatti nuori kokemusosaaja kertomalla oman tarinansa ja kokemuksiaan mielenterveyspalveluista. Puheenvuoro oli avaava ja herätti keskustelua nuorissa.  

Kohtaamisen toiminnallisessa osuudessa nuorten tehtävänä oli luoda “unelmien mielenterveyspalvelu”. Aluksi keskusteltiin nykytilanteesta: millaisia palveluita nuorille on tällä hetkellä, ja miksi ne eivät aina ole saavutettavissa. Nuorten mukaan palveluiden saavutettavuutta voi vaikeuttaa akuutit tilanteet, esteellisyys, ruuhkat, resurssien niukkuus ja päällekkäiset ongelmat. 

Millainen on unelmien palvelu? 

Nuorten näkemystä unelmien mielenterveyspalvelusta lähdettiin miettimään useista näkökulmista. Palvelun saavutettavuuden kannalta nuoret toivovat esteetöntä tilaa, joka olisi lähellä muita palveluita. Palveluun pääsisi sekä ajanvarauksella että ilman, ja ajan voisi varata netissä tai paikan päällä yhdessä jonkun kanssa. Etävastaanottoja olisi tarjolla eri vuorokauden aikoina. 

Tavoitettavuuteen liittyen pohdittiin, miten palvelu tavoittaisi myös ne nuoret, jotka eivät yleensä hae apua. Nuorten mielestä mainontaa olisi hyvä olla sosiaalisen median lisäksi fyysisissä tiloissa, kuten mainostauluissa julkisissa tiloissa ja katujen varsilla. Yhtenä ideana nousi verkkosivusto tai paikka, josta löytyisi kootusti ajantasainen tieto alueen mielenterveyspalveluista ja hankkeista. 

Sisältöön liittyen nuoret nostivat esille, että jokaiselle toimii eri asiat, mikä ammattilaisten tulisi ottaa huomioon tarjoamalla erilaisia vaihtoehtoja nuoren tukemiseen. Esimerkkeinä mainittiin ryhmätoiminta, kokemusasiantuntija, vertaistuki, taide ja harrastustoiminta. 

Kohtaamisen merkitys 

Nuorten mukaan hyvä kohtaaminen rakentuu ennakkoluulottomuudesta, aidosta kiinnostuksesta ja siitä, että heidät kohdataan yksilöinä – ilman oletuksia. He toivovat, että heidät otetaan palvelussa vastaan lämpimästi ja kunnioittavasti, niin että syntyy tunne siitä, että on tervetullut. 

Mielenterveys työelämässä 

Työelämää ajatellen nuoret toivovat matalan kynnyksen mielenterveyden tukea, jota olisi helposti saatavilla esimerkiksi työterveyden, julkisen terveydenhuollon tai erillisen mielenterveysammattilaisen kautta. Tärkeää olisi, että apua voisi pyytää ilman raskasta prosessia. Työhön paluussa tai jaksamisen tukemisessa nuoret toivovat joustavuutta: ensin tilanteen rauhallista seurantaa, työtehtävien keventämistä ja mahdollisuutta siihen, että joku muu voisi auttaa sanoittamaan omaa tilannetta. 

Nuorten viesti tiivistettynä

Nuorten toiveet unelmien mielenterveyspalvelusta kiteytyivät muutamaan keskeiseen asiaan. Palveluiden tulisi olla aidosti saavutettavissa – ei vain verkossa ja etäyhteyksien varassa. Kohtaamisen toivotaan olevan ennakkoluulotonta ja yksilöllistä, ja kokemusasiantuntijoita voisi hyödyntää enemmän osana palveluita. Puhumista pidetään yhä keskeisenä keinona saada apua ja tulla kuulluksi.