Hervannan Meriittitiili 2024 Mielenreitille
27.11.2024
Hervannan Tiedotusyhdistys ry on myöntänyt vuoden 2024 Hervannan Meriittitiilen Mielen ry:lle tunnustuksena merkittävästä työstä hervantalaisten hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistämiseksi. Meriittitiili luovutettiin perinteiseen tapaan Kauppakeskus Duon joulunavauksessa lauantaina 23.11.
Mielen ry on ansiokkaasti tukenut mielenterveyttä ja hyvinvointia Hervannassa toteuttamalla Suolijärvelle Mielenreitti-polun, joka avattiin syksyllä 2023. Luontopolun 2,3 km reitin varrelta löytyy tauluja, joissa on aitoja elämäntarinoita sekä niistä inspiraationsa saaneita kuvituksia. Tämä ainutlaatuinen luontopolku on syntynyt Mielen ry:n Mielenreitti-hankkeen (2022-2023) myötä, yhdessä 40 vapaaehtoisen kanssa. Hanketta tuki Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) ja polun rakentamista rahoitti lisäksi Tampereen kaupunki. Reitti yhdistää luonnon hyvinvointivaikutukset ihmisten vertaiskokemuksiin ja tarjoaa kulkijoille mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan esimerkiksi omaa luontosuhdettaan.
Mielenreitti on jo ensimmäisen vuoden aikana saanut laajaa kiitosta kävijöiltä, jotka ovat kokeneet sen lisäävän yhteyttä niin luontoon kuin omaan itseensä. Polku ei ole pelkästään paikallinen hanke, vaan sen tarinat ja sisältö ovat saavutettavissa myös sähköisesti, mikä lisää sen vaikuttavuutta ja tavoitettavuutta.
Erityisesti Mielen ry:n sitoutuminen yhteisöllisyyteen ja vapaaehtoisten voimavarojen hyödyntäminen ansaitsee tunnustusta. Reitin konkreettinen rakentaminen yhteistyössä Ekokumppanit Oy:n kanssa Tampereen kaupungin mailla on hieno esimerkki julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyöstä. Lisäksi Mielen ry:n järjestämä ”Yhteinen metsä” -tapahtuma syyskuussa 2024 vahvisti alueen asukkaiden yhteisöllisyyttä ja vakiinnutti uuden perinteen Hervannassa.
Meriittitiilen saajan valinnassa korostetaan aina Hervannan hyvinvoinnin, viihtyisyyden ja näkyvyyden edistämistä. Mielen ry on toiminnallaan nostanut esiin Hervannan ainutlaatuisia vahvuuksia ja lisännyt alueen vetovoimaa sekä arvostusta. Aiempiin Hervannan Meriittitiilen saajiin kuuluu mm. Tampereen Ratikka. Palkinnon lisäksi Mielen ry:lle luovutettiin 500 euron stipendi.
Luovutustilaisuudessa on mukana edustajia Mielen ry:stä, Hervannan Tiedotusyhdistyksestä sekä kaupunkilaisia.
Lisätietoja:
Hervannan Tiedotusyhdistys ry
Petri Pekkola, pj.
puh. 040 7608116